perjantai 7. toukokuuta 2010

Anttolan suojeluskunta ja lotat -kirjahanke

ANTTOLAN SUOJELUSKUNTA JA LOTAT

Anttolassa käynnistyy 2007 ilmestyneen Anttolan Sankarivainajat sekä 2010 julkaistun Anttolalaiset sodissamme – teosten jälkeen uusi kirjahanke. Kaikki vuosina 1918 – 1944 suojeluskuntatoiminnassa mukana olleet miehet ja lottatoiminnassa mukana olleet naiset kootaan saman kirjan sivuille.

Projektin toteuttajana on Anttola-seura. Tietoja kerätään niin, että kirjan olisi tarkoitus olla valmis vuonna 2012. Kirjan toimittaja on opettaja Mikko Laiho. Ensisijaisesti kiinnostaa valokuvamateriaali, kirjeenvaihto sekä tiedot/tarinat toiminnassa mukana olleista. Kuvat palautetaan laina-ajan jälkeen takaisin. Olkaa aktiivisia ja ottakaa yhteyttä kirjan toimittajaan!

Osoite: Mikko Laiho, Pölkinlahdentie 1, 52100 Anttola, puh. 0440275193 sekä e-mail: mikko.laiho(at)edu.mikkeli.fi


ANTTOLAN SUOJELUSKUNTA

Anttolan suojeluskunnan paikallispäällikkönä oli maanviljelijä ja alisotilasohjaaja Toivo Noponen elokuusta 1928 helmikuun 1941 loppuun ja sitten vuodesta 1942 suojeluskunnan lakkauttamiseen asti. Lyhyen ajan paikallispäällikkönä toimivat Juho Venäläinen ja August Kontio. Suojeluskunnalla oli tärkeitä rakennushankkeita. Ampumaradaksi vuokrattiin kunnalta alue Kokkosenlahden tien varresta marraskuussa 1931. Aluetta laajennettiin kesällä 1939. Oma suojeluskuntatalo ostettiin kunnalta yhdessä lottien ja maamiesseuran kanssa. Tähän Seurojentaloon eli Koivulaan valmistui vuonna 1938 juhlasali näyttämöineen. Lotat pitivät Koivulassa kahvilaa ja sen yläkerrassa oli suojeluskuntatoimisto. Suojeluskuntalaiset osallistuivat lisäksi urheilukentän kunnostamiseen.

Kesällä 1939 linnoitustöissä Karjalan Kannaksella oli 26 Anttolan suojeluskuntalaista. Syksyllä ylimääräisiin harjoituksiin ja samaa tietä sotaan joutui 39 suojeluskunnan jäsentä. Ylimääräisten harjoitusten myötä syksyllä 1939 rauhan ajan sotilaspiireille määrätyt tehtävät siirtyivät suojeluskuntapiireille. Anttola kuului aluksi Mikkelin suojeluskuntapiirin IX alueeseen ja 15.10.1939 alkaen II alueeseen. Piirin nimi muuttui lokakuussa 1940 Suur-Saimaan suojeluskuntapiiriksi.

Vuoden 1918 sodan ikävät tapahtumat jäivät taka-alalle, kun talvisota yhdisti suomalaiset yhteisen vihollisen vuoksi. Näin kävi myös Anttolassa. Talvisodan taisteluissa syntyi vahva aseveljeys, mikä näkyi myös kotirintamalla. Anttolan suojeluskunnan vuosikertomuksessa vuonna 1939 todetaan sen tehtäväksi nyt syntyneiden luottamuksellisten suhteiden säilyttäminen. Lisäksi varoitettiin särkemästä suhteita varomattomilla otteilla. Syksyllä 1940 Anttolan työväenyhdistyksen johtokunta päätti vastaavasti yksimielisesti sallia jäsentensä liittymisen suojeluskuntaan, mikäli joku niin halusi tehdä. Marraskuussa luvattiin työväentalolta myös tilat rintamamiesjärjestön perustavaa kokousta varten. Anttolan Aseveliyhdistys perustettiinkin 6. joulukuuta 1940 ja sen puheenjohtajaksi valittiin kirkkoherra Väinö Hotti.
Jatkosodan aikana suojeluskuntatoiminta rajoittui sotilaspoikatoimintaan siten, että esim. vuonna 1942 heitä oli 65 eli saman verran kuin normaaliaikoina suojeluskuntalaisia. Poikaosasto jakaantui Anttolassa seuraavasti: Kirkonkylän, Kähkölän, Nurholan, Pitkälahden, Saukonsalon ja Ylivesi-Pulkkilan kyläosastot. Koko osaston johtajana toimi opettaja ja musiikkiupseeri Antti Huuhka vuonna 1941, Lauri Ikonen vuosina 1942 – 1943 sekä Eino Hulkkonen vuonna 1943. Sotilaspojat osallistuivat ennen kaikkea kodin maataloustöihin, mutta myös keräys-, lähetti- sekä päivystystöihin.

Suojeluskunnan omaisuus jaettiin ylimääräisessä kokouksessa Koivulassa 3. marraskuuta 1944, jolloin suojeluskunnan omistamista 207 Anttolan Seurojentalo Oy:n osakkeesta 206 lahjoitettiin maamiesseuralle ja yksi osake kokouksen puheenjohtajana toimineelle Viljam Venäläiselle. Rahavaroilla maksettiin velat pois ja loput käytettiin paikallispäällikkö Toivo Noposen lahjaan.


ANTTOLAN LOTAT

Anttolan suojeluskunnan toiminnasta ei ilman lottien apua olisi tullut mitään. Lotta Svärd – järjestön Mikkelin piirin Anttolan paikallisosasto perustettiin jo 15. lokakuuta 1919. Perustajajäseniä olivat Elsa ja Anni Lehkonen, Alli Lampinen sekä Agda Sihvonen. Lottien puheenjohtajina olivat Dagi Raitala, Aino Elina Mölsä, Betty Turunen ja viimeisen kymmenen vuotta Aili Korpikallio.

Osasto jakaantui viiteen jaostoon. Vuonna 1943 lottia oli muonitusjaostossa 60, toimisto- ja viestijaostossa 22, lääkintäjaostossa 12, varusjaostossa yhdeksän sekä keräys- ja huoltojaostossa viisi eli kaikki yhteensä laskettuna 108 lottaa. Tämän lisäksi osastolla oli kaksitoista kannattajajäsentä. Lotat muonittivat harjoituksiin osallistuneiden suojeluskuntalaisten ohella sotavuosina satoja evakkoja. Heitä kävi lisäksi komennuksella muualla maassa ja rintamalla. Paikallisosastolla oli lisäksi Kirkonkylän, Kähkölän, Nurholan, Pitkälahden, Ruokolan ja Yliveden tyttöosastot eli pikkulotat.

Lottien osake-omaisuus jaettiin 6. marraskuuta 1944 maamiesseuralle. Yksi osake myytiin Veini Korpikalliolle. Rahavarat jaettiin köyhien avustamiseen.


Suojeluskuntalaiset


Lähteet: Anttola Suojeluskunnan dokumentit Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä (entinen Sota-Arkisto)

Nimi
Syntymäaika
Syntymä- ja asuinpaikka
ammatti
jäsenyys
tehtävä suojeluskunnassa
sotilasarvo suojeluskunnassa

Ahlfors Bruno 15.10.1913 Pieksämäki kk
sotilasinsinööri
jäsen 1932 – 33, 1934 – 35 paikkakunnalta muutto

Ahlfors Frans 18.7.1882 Pori kk ylikonstaapeli
jäsen 24.2.1918 –
aluepäällikkö 1918
esikunnan jäsen 1924
paikallispäällikkö 1927 - 1928

Ahlfors Hugo 23.2.1910 kk
kanslia-apulainen
jäsen 1928, 1935 - 39
kapteeni

Aholainen Matti 25.2.1892 Pitkälahti talollisen poika
jäsen 1920 – 1925
kannattava jäsen
sk-sanitääri

Ahvenainen Lauri 14.7.1922 Nurhola mv
jäsen 1939 -

Ahvenainen Toivo 27.8.1913 Nurhola maanviljelijä
jäsen 1931 – 34, 1935 - 40

Ahvenainen Väinö 29.7.1916 Nurhola maanviljelijä
jäsen 1934 – 37, 1938 -

Arokallio Esko 15.4.1924 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1941 -
kuoli 27. SotaS:ssa Vaasassa 5.7.1944

Auvinen Jalmari 28.6.1892 Piskola torpparinpoika

Avelin Lauri 22.6.1921 Pitkälahti työmies
jäsen 1941 -

Haikarainen Kalle 5.7.1898 Kääriälä maatyömies ojankaivaja
jäsen 29.12.1918 -

Haikarainen Pellervo 14.6.1918 Pulkkila maanviljelijä
jäsen 5.4.1938 -

KP Haikonen Mikko 4.3.1902 Väänälä Majavesi renki autonkulj
jäsen 21.9.1919

Harmoinen Viljam 15.3.1905 Hirvensalo mv
jäsen 1929 - 31

KP Harmonen Albin 14.9.1903 Hirvensalo talollisen poika
jäsen 1923 – 1926 paikkakunnalta muutto
sk-stm

Hartonen Toivo 9.3.1913 Mikkeli Majavesi
työmies
jäsen 1931 -

KP Heinikainen Mauno 2.6.1895 Ristiina kk talollisen poika
paikallispäällikkö 1920
jäsen 1920 – 1921 paikkakunnalta muutto

Himanen Taisto 22.8.1922 Siiskola mv
jäsen 1940 –

Himanen Tauno 19.10.1916 Piekälänsaari mv
jäsen 1941 -

KP Hoikkala Emil 3.6.1897 Koivisto konttoristi
jäsen 1922 – 23 paikkakunnalta muutto

KP Hokkanen Hugo 22.10.1906 Ristiina kk kunnankirjuri
jäsen 1938 - 39

Hotti Väinö 18.3.1908 Pieksämäki Pappila
kirkkoherra
jäsen 1940 - 44
kenttäpappi

Huhtinen Einar 18.8.1901 Ruokola Majavesi maanviljelijä
jäsen 1918 – 1933 paikkakunnalta muutto

Huhtinen Lauri 12.8.1876 Ruokola kk kauppias maanviljelijä herastuomari
jäsen 1918 -
sk-veteraani 1938 - 1944

Huhtinen Veini 2.10.1915 kk
liikeapulainen
jäsen 1932 - 36

KP Hukkinen Aarne 2.9.1897 Kulennoinen Hovi tilanhoitaja
jäsen 1928 -
kannattava jäsen

Hulkkonen Eino 25.3.1905 Puumala Kokkosenlahti poliisikonstaapeli
jäsen 1942 - 44
ryhmänjohtaja

Huuhka Antti 8.7.1907 Hiitola kk
kansakoulun opettaja 1938 - 1945
jäsen 1938 -
sk-musiikkiupseeri

KP Hyöky Paavo 10.10.1900 Sysmä (Viron vapaussota:Pohjan pojat Valkki-Marienburg-Petseri haavoittui Voronkinossa olkapäähän)
jäsen 1922 - 23
Anttolan sk:n paikallispäällikkö 1922 - 1923
sk-upseeri

KP Hämäläinen Aarne 8.2.1891 Ruokola työmies
jäsen
sk-korpraali

Hämäläinen Aarne 11.1.1904 Hirvensalo talollisen poika
jäsen 1926 – 1927 paikkakunnalta muutto

KP Hämäläinen Aaro 1901 Ruokola renki

KP Hämäläinen Albin 31.7.1893 Pihlajasalo maanviljelijä
kannattava jäsen

KP Hämäläinen O.V. räätäli
esikunnan jäsen 1918

KP Hänninen Taavetti 7.2.1879 mv Kääriälä kannattava jäsen

Hänninen Veikko 18.6.1919 Nurhola maanviljelijä
jäsen 1938 -

Hänninen Viljo 2.4.1917 Nurhola maanviljelijä
jäsen 1934 - 38
kaatui Kollaalla 11.3.1940
sk-stm

Härkönen Henno 12.5.1915 Hylkylä mv
jäsen 1938 –
kaatui Koirinojalla Impilahdella 8.2.1940

Ikonen August 16.1.1894 Kääriälä
maanviljelijä
jäsen 30.1.1918 –

KP Ikonen Edvard 12.8.1899 Pitkälahti
talollisen poika

KP Ikonen Erkki 7.5.1918 Pitkälahti Piskola Hauhala eristäjä
jäsen 1941 –

Ikonen Juho 19.6.1904 Piskola talollisen poika
jäsen 1923
sk-stm

Ikonen Kalle 3.1.1884 Kääriälä
maanviljelijä
jäsen 1918 -
kannattava jäsen
sk-stm

Ikonen Kauno Kasper 27.9.1920 Ikola mv
jäsen 1940 -

Ikonen Kauno Kustaa 17.5.1915 Pulkkila maanviljelijä kersantti
jäsen 1933 – 35, 1936-

Ikonen Lauri 1.8.1925 Kääriälä maanviljelijä pitäjäneuvos
jäsen 1942 –
sotilaspoikahuoltaja

Ikonen Martti 7.11.1914 Kääriälä maanviljelijä
jäsen 1932 – 35, 1936 -
kaatui Koirinojalla Impilahdella 15.2.1940

Ikonen Sakari 13.6.1911 Kääriälä mv
jäsen 1929 – 32, 1941 -

Ikonen Tuovi 14.8.1923 Ikola mv
jäsen 1940 – 42

Ikonen Viljo 14.10.1910 Piskola työmies
jäsen 1940 -

KP Ikonen Wilho 5.10.1888 Montola talollinen
jäsen 1918 -

Ikonen Wille 16.3.1902 Piskola talollisen poika
jäsen 1921 – 1934

KP Immonen Jaakko 22.10.1910 Pihtipudas Korpiselkä Ylivesi metsätyönjohtaja
jäsen 1940 -

Issakainen Heikki 11.2.1884 kk kauppias
esikunnan jäsen 1918
kannattava jäsen

Issakainen Vilho 6.4.1911 kk toimitusjohtaja

Issakainen Väinö 4.9.1912 kk johtaja kirjuri jäsen 1932 - 36

Janhunen Aarne 7.3.1897 Hankasalmi kauppa-apulainen
jäsen 1921 paikkakunnalta muutto

Joutsela Juho 6.8.1869 kk kirkkoherra kannattava jäsen

Jukarainen Veikko 8.11.1919 Hirvensalmi Hauhala liikkeenhoitaja
jäsen 1938 - 39

Kakkonen Arvi 31.8.1921 Kähkölä mv
jäsen 1939 -

Kakkonen Veikko 31.1.1916 Kähkölä maanviljelijä muurari
jäsen 1935 -

Kakkonen Vilho 14.6.1919 Kähkölä maanviljelijä reentekijä
jäsen 1938 –

Kiljunen Armas 18.12.1915 Puumala Paajala maanviljelijä
jäsen 1933 - 37
kuoli Oitissa 23.2.1944
sk-stm

Kiljunen Erkki 23.7.1917 Paajala rikosetsivä
jäsen 1936 - 39

Kiljunen Pentti 31.1.1920 Piskola konemestarin apulainen
jäsen 1940 -
kaatui Syvärillä 27.3.1942

Kiljunen Pertti 15.7.1925 Piskola työmies
jäsen 1942 –

Kiljunen Veini 7.3.1923 Piskola työmies
jäsen 1940 -

KP Kilkki Albin 1.7.1892 Pitkälahti talollisen poika
jäsen 1918 – 1924 paikkakunnalta muutto

Kilkki Ilmari
jäsen

Kilkki Nestor 19.3.1907 Pitkälahti talollisen poika
jäsen 1923 -

Kilkki Otto 21.3.1903 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1926 -
kaatui Timoskalassa Räisälässä 16.8.1941
sk-korpr

Kilkki Tauno 17.7.1922 Pitkälahti mv
jäsen 1940 - 42

Kilkki Viljo 29.12.1920 kk Pitkälahti hioja
jäsen 1938 –

KP Kinni Edvard 4.12.1899 Kirvu kaupanhoitaja
jäsen 1923 – 24 paikkakunnalta muutto

Koistinen Ferdinant 22.12.1905 Lapinlahti Piskola maatalousteknikko
jäsen 1936 - 37

KP Kolamo Matti 7.1.1908 Maaninka kk poliisi
jäsen 1937 - 38

Kolehmainen Eero 24.3.1918 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1935 – 39, 1941 -

Kolehmainen Eino 14.9.1923 Pitkälahti autoilija
jäsen 1941 -

Kontinen Veikko Kallenpoika 7.7.1915 Piekälänsaari
maanviljelijä
jäsen 1934 – 36, 1938 -

Kontio Albin 5.12.1875 Ylivesi
maanviljelijä
jäsen 1918 –
esikunnan jäsen 1919
kannattava jäsen

Kontio Arvi 5.7.1917 Nurhola puutavaraliikemies maanviljelijä ylikersantti
jäsen 1934 – 39, 1940 -

Kontio August 19.5.1891 Ylivesi Nurhola mv
jäsen 1918 –
esikunnan jäsen 1926 - 1944
Js:Anttola is-päällikkö sk:n paikallispäällikön sijainen komppanianpäällikkö
sk-kersantti

Kontio Eino 11.2.1917 Ylivesi
maanviljelijä
jäsen 1934 – 38, 1940 -
kaatui Marjakoskella Hiitolassa 6.8.1941
sk-stm

Kontio Jalmar 17.3.1900 Ylivesi kk renki lotjamies

Kontio Pentti 20.11.1922 Nurhola mv
jäsen 1940 –
kaatui Syvärin voimalaitoksen lohkolla 5.4.1942

Kontio Vilho 8.1.1921 Ylivesi mv
jäsen 1940 -

KP Kontio Ville 4.4.1895 Ylivesi
maanviljelijä
jäsen 1918 –
sk-korpr

Korhonen Aarne 29.7.1920 Luukko maanviljelijä
jäsen 1938 –

Korhonen Emil 15.2.1913 Nurhola työmies
jäsen 1941 -

Korhonen Esko 6.1.1922 Alavus Piskola työmies
jäsen 1940, 1941 – 42

KP Korhonen Juho Julius 26.10.1893 Helsinki kk konttoristi
paikallispäällikkö 1919 – 1920

Korhonen Juho 8.7.1903 kk metsätyönjohtaja
jäsen 1940 –

Korhonen Veikko 5.10.1923 Nurhola mv
jäsen 1940 -

KP Korpelainen Otto 19.5.1900 Ristiina mv
jäsen 1926 –
paikallispäälikkö 1926 – 28
sk-kers

Korpikallio Erkki 6.4.1903 Mikkeli Kokkosenlahti Helsinki varatuomari
kaatui Villavaarassa 14.9.1941
jäsen 1922 – 26
sk-stm

Korpikallio Jaakko 10.5.1907 Kokkosenlahti Helsinki filosofian tohtori
jäsen 1930 – 31, 1933 – 34 paikkakunnalta muutto
kaatui Lavajärvellä 20.1.1940

Korpikallio Reino 27.7.1911 Kokkosenlahti Väänälä maatalousteknikko yliluutnantti
jäsen 1933 – 34, 1936 -

Korpikallio R.G. 23.3.1877 Kokkosenlahti kauppias
esikunnan jäsen 1922
kannattava jäsen

Korpikallio Veini 22.2.1905 Kokkosenlahti liikemies
jäsen 1918 – 1926
kannattava jäsen

KP Kosunen Ferdinand 5.4.1889 Jäppilä kk liikemies
jäsen 1921 – 1922 paikkakunnalta muutto
sk-korpr

KP Kurvinen Albin 8.7.1901 Hauhala mv
jäsen 1919 – 1933 eronnut sairauden takia

Kurvinen Arvid 14.3.1900 Hauhala talollisen poika
jäsen 1922 – 25 kuolettava sairaus

Kurvinen Eino 27.12.1922 Montola mv
jäsen 1940 -

Kurvinen Kalle 6.10.1890 Hauhala talollisen poika
jäsen 1918 – 1932
paarinkantaja

Kurvinen Paavo 15.5.1922 Hauhala mv
jäsen 1940 -

Kurvinen Tauno 15.6.1920 Mutasenkylä mv
jäsen 1938 –
kuoli 38. SotaS:ssa Lieksassa 13.8.1944

Kyyrö Jouko 9.7.1916 kk konemestarin poika
jäsen 1933 - 35

Kälviäinen Arvi 8.5.1898 Lappee kk kanttori
jäsen 1929 – paikkakunnalta muutto

KP Laamanen Albin 29.4.1894 Juva Pitkälahti talollinen
jäsen 1920 – 1921

Lampinen Aimo 18.3.1910 Ylivesi Väätämö maanviljelijä
jäsen 1927 – 33, 1935 -
ryhmänjohtaja

Lampinen Albin 4.5.1882 Piskola mv
esikunnan jäsen 1918
kannattava jäsen

Lampinen Eino 15.8.1911 Väätämö Ylivesi mv
jäsen 1928 – 32, 1933 -
kaatui Timoskalassa Räisälässä 16.8.1941
sk-stm

KP Lampinen Ferdinand 5.7.1888 kk mv
jäsen 1922 – 1930

KP Lampinen Jaakko Nestorinpoika 19.2.1917 kk Rovaniemi työnjohtaja
jäsen 1932 - 36
sk-stm

KP Lampinen Lauri 1898 Pitkälahti räätäli
jäsen 1919 – 1920 lähtenyt merille

KP Lampinen Leo 7.1.1916 Piskola Joroinen puuseppä
jäsen 1933 -

KP Lampinen Nestor kk kirjastonhoitaja

KP Lampinen Nestor laivuri
jäsen 1918

Lampinen Veikko 24.10.1913 Ylivesi maanviljelijä kersantti
jäsen 1934 – 35, 1936 -

KP Lappalainen Otto 24.6.1876 Siiskola mv
jäsen 1928 - 34

Lappalainen Toivo 16.5.1911 Parkkila mv
jäsen 1928 -

KP Laukkarinen Adolf 10.12.1892 Kangasniemi kk kaupanhoitaja
jäsen 1921 – 1923 paikkakunnalta muutto

KP Lauri Samuli 26.7.1897 Eura kk opettaja
jäsen 1922 – 24 paikkakunnalta muutto
esikunnan jäsen 1923 – 24

Laurikainen Paul 18.7.1905 kk vänr
jäsen 1925 -

Lehkonen Alexander 15.2.1890 Piskola
laivan kapteeni
kannattava jäsen

KP Lehkonen Edvard 23.5.1895 mv

Lehkonen Erkki 5.2.1922 Piskola pankinjohtaja
jäsen 1940 –
yliluutnantti

Lehkonen Heikki 24.5.1892 Piskola talollisen poika
jäsen 1919 –
sk-lääkintäalikersantti

Lehkonen Kalle 22.4.1862 Piskola liikemies
jäsen 1918
kannattava jäsen

Lehkonen Kalle 8.6.1904 Piskola mv
jäsen 1923 -
kaatui Tsupunojalla 29.12.1939

Lehtimäki Eetu 15.1.1907 Väätämö työmies
jäsen 1927 –
sk-stm

Leikas Tahvo 2.6.1921 Ylivesi mv
jäsen 1941

Leinonen Pauli 12.1.1924 Ollinmäki mv
jäsen 1941 -

KP Liikanen Eemil 5.12.1902 Ristiina puuseppä jäsen 1927 – 36 kuollut
sk-stm

KP Liikanen Kalle 5.1.1900 Mikkeli Montola renki
jäsen 1919 -
sk-stm

Liimatainen Evert 6.8.1906 Montola kk kirvesmies työväenyhdistyksen jäsen Ts:Ilmasuojelutehtävissä sotamies
jäsen 1922 – 1932, 1941 -

KP Lyytikäinen Walter 18.7.1895 Mikkeli Kähkölä nuohoojanpoika
jäsen 1919 – 1921

Lång Tauno 14.4.1921 Hauhala työmies
jäsen 1941 -

Maaranen Jalmari 15.6.1902 Juva työmies
jäsen 1919 – 1921

KP Makkonen Väinö 5.2.1905 Hankasalmi kk kanttori
jäsen 1931 – 32 paikkakunnalta muutto

KP Manninen Taavetti 24.5.1890 Mikkeli kk puuseppä
jäsen 1918 – 1928
paarinkantaja

Montonen Armas 23.5.1911 Saukonsalo mv
jäsen 1939 -

Montonen Eero Antero 5.1.1905 Hylkylä maanviljelijä
jäsen 1923 –
sk-stm

KP Montonen Eino 15.11.1903 Ruokola liikeapulainen
jäsen 1920 – 1923 paikkakunnalta muutto

Montonen Emil 22.7.1904 Montola työmies
jäsen 1922 –
sk-stm

Montonen Jalmari 1900 Montola työmies

Montonen Kalle 5.2.1904 Montola talollisen poika
jäsen 1923 -
sk-stm

KP Montonen Mikko 29.9.1885 Montola mv
jäsen 1918 -
kannattava jäsen

Montonen Taavi Olavi 26.3.1920 Hylkylä maanviljelijä
jäsen 1937 - 39

Montonen Olavi Ensio 6.8.1920 Montola Helsinki johtaja
jäsen 1937 -

Montonen Toivo 23.5.1903 Hylkylä talollisen poika
jäsen 1921 - 1925

Montonen Viljo Veikko 5.7.1908 Mylly Montola mv
jäsen 1926 -
sk-korpr

Montonen Viljo 30.1.1909 Maljala Ylivesi maanviljelijä
jäsen 1932 -
sk-stm

Mutanen Antti 22.10.1899 Ylivesi
maanviljelijä
jäsen 1927 –
iv-aseman vartiopäällikön apulainen
sk-korpraali

Mutanen Kalle 19.4.1902 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1926 – 44
ryhmänjohtaja

Mutanen Olli 13.8.1912 Nurhola mv
jäsen 1939 –
sk-stm

Mutanen Paavo Kalevi 20.5.1925 Ylivesi mv
jäsen
katosi Vuokseen Vuosalmella 12.7.1944

Mutanen Toivo 24.3.1924 Pitkälahti työmies
jäsen 1941 -

KP Mölsä Jeremias 20.3.1872 Kerimäki Puumala kk insinööri
jäsen 1921 -
kannattavajäsen

KP Nieminen Sulo 12.8.1876 Jyväskylä kk sahanhoitaja
jäsen 1918 – 1925 paikkakunnalta muutto
esikunnan jäsen 1918
talouspäällikkö 1921 - 22
kannattava jäsen

Noponen Aadi 10.8.1905 Varpaniemi maanviljelijä
jäsen 1925 - 1944
ryhmänjohtaja
sk-korpr

Noponen Albin 29.10.1900 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1922 -
sk-stm
Noponen August 17.1.1907 Pitkälahti mv
jäsen 1928 – 36 paikkakunnalta muutto
Noponen Sulo 7.4.1909 Pitkälahti mv
jäsen 1927 – 32 paikkakunnalta muutto
Noponen Toivo 13.4.1901 Varpaniemi mv
paikallispäällikkö 1.8.1928 – 44
jäsen 1918 – 41, 1942 - 44
SuurSaiSkp:n alisotilasohjaajaksi 1.3.1941
sk-vääpeli
Noponen Veikko 1.7.1914 Varpaniemi hovioikeuden auskultantti
jäsen 1930 – 33, 1934 -
kaatui Kotasuolla 25.1.1940
Noponen Veikko 24.10.1915 Pitkälahti Mikkeli puuseppä
Noponen Viljo 27.7.1911 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1931 – 32, 1937 -
Nurhonen Eino 4.6.1914 Nurhola metsätyömies
jäsen 1937 -
Nurhonen Ville 5.4.1901 Montola Nurhola työmies mv
jäsen 1925 -
esikunnan varajäsen
sk-stm
Ollikainen Albrecht 2.9.1882 Ruokola mv jäsen 1918 – 1921
sk-stm
Ollikainen August 15.7.1901 Ruokola mv jäsen 1919 –
kaatui Tammisuolla Viipurissa 8.3.1940
Ollikainen (Iiso) Isak Edvard 18.12.1890 Kääriälä kk pankinjohtaja
jäsen 1918 – 1933
kannattava jäsen
Ollikainen Matti 27.4.1908 Kääriälä kk kunnansihteeri
jäsen 1929 – 38, 1939 -
Ollikainen Aarne Olavi 2.12.1918 Tervahauta
jäsen 1935 –
kuoli 1940
Ollikainen Oskar 26.12.1888 kk Kääriälä liikeapulainen
jäsen 1918 - 1921 paikkakunnalta muutto
sk-kansliapäällikkö
kannattava jäsen
KP Ollikainen Wiljo 27.2.1908
Ollikainen Wäinö 22.9.1883 kk mäkitupalainen
jäsen 1918 – 1922
Paakkulainen Ferdinant 24.1.1885 Ruokola mylläri
jäsen 1918 – 1921 paikkakunnalta muutto
Paasonen Väinö 18.3.1913 Mäntyharju kk kauppias
jäsen 1941 -
KP Paavilainen Albin 1.10.1897 Siiskola talollisen poika
jäsen 1925 -
KP Parkkinen Adam 17.5.1895 Ylivesi mv
jäsen 1918 – 1925
KP Parkkinen Antti 1891 Paajala mv
jäsen 1919 – 1920 paikkakunnalta muutto
sk-talouspäällikkö
Parkkinen Arvi 7.8.1921 Ruokola maanviljelijä
jäsen 1938 –
sk-stm
KP Parkkinen Edvard 2.12.1903 Ristiina renki
jäsen 1921 – 1922 paikkakunnalta muutto
Parkkinen Eino 17.6.1911 Kähkölä työmies
jäsen 1930 – 32, 1934 -
kaatui Timoskalassa Räisälässä 16.8.1941
sk-alik
KP Parkkinen Ilmari 22.2.1905 Montola talollisen poika
jäsen 1922 – 30 paikkakunnalta muutto
KP Parkkinen Kalle 28.1.1894 Ylivesi
Parkkinen Lauri 14.10.1922 Nurhola mv
jäsen 1932 -
KP Parkkinen Mikko 8.7.1890 Ruokola mv
jäsen 2.2.1918 –
Parkkinen Onni 25.6.1925 Montola mv
jäsen 1942 -
Parkkinen Otto 22.7.1884 Mikkeli Ruokola mv
jäsen 20.2.1918 -
sk-alikersantti
Parkkinen Sulo Mikael 21.7.1912 Alanko Ruokola maanviljelijä korpraali
jäsen 1932 – 34, 1935 -
KP Parkkinen Tatu 22.12.1897 Ylivesi maanviljelijän poika
jäsen 1918 – 1925
Parkkinen Toivo 31.12.1901 Montola Päivärinne maanviljelijä
jäsen 1922 - 35
KP Parkkinen Ville 1892 Ruokola kk talollinen jäsen 1918 – 1921
Pasonen Antti 5.11.1914 Kääriälä mv
jäsen 1941 -
Pasonen Edvard 24.10.1906 Pulkkila mv
jäsen 1932 - 33
kaatui Juttuselässä 1.1.1940
Pasonen Uuno 7.5.1916 Ollinmäki talollisen poika
jäsen 1935 – 36 paikkakunnalta muutto
Penttinen Veikko 12.8.1912 Hauhala työmies
jäsen 1931 -
Pesonen Aadi 2.12.1905 Juva Saukonsalo mv
kaatui Timoskalassa Räisälässä 16.8.1941
kannattava jäsen
Pettinen Eino 7.2.1924 Montola mv
jäsen 1941 -
Pettinen Otto 1.4.1892 Puumala Montola maanviljelijän poika
jäsen 1918 – 1921
Pettinen Paavo 18.1.1925 Montola mv
jäsen 1942 –
Pettinen Veikko 3.12.1922 Montola mv
jäsen 1940 -
Pienimaa Juho 18.4.1902 kk Nurhola Hamina suutari
jäsen 1919 –
sk-stm
Pienimaa Mikko 30.8.1897 Nurhola mv
jäsen 28.1.1918 – 33
paikallispäällikkö 1920 – 21
sk-vääp
KP Pihlajansalo Svante 23.3.1909 Helsinki Hauhala Mäntyharju opettaja
jäsen 1933 – 34 paikkakunnalta muutto
KP Piipari Lauri 18.8.1907 Kymi Ristiina Majavesi mv:n poika
jäsen 1937 –
Piskonen Mikko 2.9.1910 Montola mv
jäsen 1930 - 31
Piskonen Onni 24.5.1906 Montola talollisen poika
jäsen 1922 – 25 asevelv
sk-stm
Pohjolainen Yrjö 19.4.1897 työmies pumppumestari Viron vapaussota haavoittui Js:Anttola is-ryhmjoht
KP Pulkkinen Kalle 24.8.1902 Ruokola mv
jäsen 1919 –
KP Purhonen Kalle 1902 Ylivesi talollinen
KP Pylkkänen Erkki 18.5.1902 Mikkeli metsätyönjohtaja
jäsen 1922 – 24 paikkakunnalta muutto
paikallispäällikkö 1922 - 24
Pylkkänen Juho 16.4.1915 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1937 -
Pylkkänen Lauri 7.8.1910 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1928 – 31, 1932 – 35
Pyrhönen Aaro 1.7.1912 Pitkälahti kenttärovasti
jäsen 1931 – 32, 1933 - 39
Pyrhönen Armas 10.10.1906 Pitkälahti Mikkeli opettaja luutnantti
jäsen 1927 –
sk-alik
Pyrhönen August 23.9.1902 Pitkälahti maanviljelijä Ts:Ilmavartioasemapäällikkö Js: iv.puh.ryhmän päällikkö
jäsen 1919 –
sk-kersantti
Pyrhönen Jaakko Pitkälahti
jäsen 1926 – paikkakunnalta muutto
sk-stm
Pyrhönen Mikko 21.9.1899 Pitkälahti Mikkeli Rantasalmi
jäsen 1918 – 20
sk-ryhmänjohtaja
Pyrhönen Taavetti (Tatu) 21.6.1893 Pitkälahti puutarhuri
paarinkantaja
Pyrhönen Vilhelm (Wille) 22.4.1897 Pitkälahti Rajamäki varastonhoitaja
jäsen 1918 – 21
KP Pyykkinen Matti Montola talollisen poika
jäsen 1927 -
KP Pärnänen A 2.4.1870 kauppias
jäsen 1918
KP Pöyry Taneli 9.10.1893 Hirvensalmi Kääriälä työmies
jäsen 1940 -
sk-stm
Raitala Arvi 11.7.1896 Leppävirta kk kanttori paikallispäällikkö 1.7. – 8.12.1920
jäsen 30.12.1919 – 1.6.1925
erosi paikkakunnalta muuton vuoksi
sk-joukkueenjohtaja
Rantalainen Olavi 19.3.1921 Rupakko laivurin poika
jäsen 1939 - 41
KP Rantasalo Valdemar 28.4.1901 Naantali kk opettaja
jäsen 1928 – 33 paikkakunnalta muutto
sk-stm
KP Remes Martti 1898 Ruokola kauppa-apulainen
KP Ripatti Fabian 8.12.1892 Pentinmäki Montola mv
jäsen 4.2.1918 -
sk-korpraali
KP Ripatti Kalle 2.2.1891 Montola mv
jäsen 1922 -
Ripatti Ville 27.1.1895 Montola Kähkölä mv lotjamies
jäsen 1922 -
KP Rissanen Heikki 3.2.1884 Piskola perämies
Ruhanen Matti 8.8.1893 kk kunnankirjuri
jäsen 1919 - 36
paikallispäällikkö 1924
Ruuskanen Vilho 28.7.1902 Vehmersalmi Lapinlahti Räyrinki kk opettaja
jäsen 1932 – 38
kaatui Nurmasjärvellä 10.10.1941
Saariaho Vilho 4.5.1901 Nurhola maanviljelijä
jäsen 1919 – 1922
sk-stm
KP Sairanen A konstaapeli
jäsen 1918 –
KP Sairanen Eino 19.5.1912 Kerimäki Sääminki kk kauppa-apulainen
jäsen 1928 – 34 paikkakunnalta muutto
Salo Uuno 1.10.1908 Lappeenranta Väätämö siltavahti
jäsen 1935 -
kuoli 13.KS:ssa 28.1.1940
KP Salomaa Juho 21.1.1892 Pitkälahti mv
jäsen 1918 -
sk-stm
KP Saure Emil 25.7.1908 Lappeenranta Viipuri Kokkosenlahti ylioppilas
jäsen 1935 paikkakunnalta muutto
Siiskonen August 13.7.1892 Kähkölä liikemies
jäsen 2.2.1918 – 29
KP Siiskonen Heikki 17.1.1875 Kääriälä mv kannattava jäsen
Siiskonen Juho 11.7.1895 Kähkölä mv
jäsen 28.1.1918 –
esikunnan jäsen 1942 – 44
majoituspäällikkö
sk-korpr
Siiteri Jalmari 24.4.1923 Ylivesi mv
jäsen 1940 - 42
Siiteri Yrjö 8.7.1912 Kuosmala Ylivesi kauppias
jäsen 1935 –
KP Sinkko Bruno monttööri
esikunnan jäsen 1918
KP Snellman Edvin 2.6.1882 Lappeenranta Viipuri Nurhola konsuli
jäsen 1919 – 1921 paikkakunnalta muutto
sk-stm
KP Simolin (Simokorpi) Eelis 1.4.1891 Asikkala Lahti
jäsen 1924 – 26
paikallispäällikkö 1924 - 26
KP Syrjäläinen Antti 29.4.1889 Nurhola maanviljelijän poika
jäsen 1918 – 21
Taivalantti Toivo 4.6.1908 Kähkölä Paajala mv työmies
jäsen 16.12.1930 –
kuoli SotaS:ssa 17.1.1940
sk-alik
KP Tapanainen Matti 19.7.1896 Jaakkima kk konttoristi
jäsen 1927 – 30 paikkakunnalta muutto
Tiihonen Aimo 26.11.1919 kk kauppa-apulainen leipuri
jäsen 1936 – 38, 1940 –
Tiihonen Eero 10.12.1915 kk leipuri sahuri Ts:Iv-aseman vartiopäällikön apulainen
jäsen 1932 – 42 paikkakunnalta muutto
sk-korpr
Tirronen Onni 22.12.1915 Sulkava kk vaatturi
jäsen 1940
kaatui Nuijamaassa 14.7.1941
Tiusanen Albin 14.7.1912 Ylivesi maanviljelijä
jäsen 1933 –
sk-alik
Tiusanen Arvid 16.8.1901 Ylivesi maanviljelijä
jäsen 1919 -
sk-sotamies
Tiusanen Antti Juho 4.12.1898 Pitkälahti Ylivesi mv
jäsen 1.2.1918 –
esikunnan jäsen 1942 – 44
sk-alikersantti
Tiusanen Veikko Olavi 2.7.1924 Pitkälahti mv
jäsen 1941 -
Tiusanen Otto 20.10.1906 Ylivesi mv autoilija
jäsen 1937 - 40
Toivakainen Taisto 12.5.1924 Pappila maanviljelijä
jäsen 1941 –
KP Tossavainen Lauri 18.4.1906 Pielavesi Saukonsalo opettaja
jäsen 1937
KP Turunen Antti 19.7.1892 Kerimäki kk kauppias
jäsen 1918 – 33 paikkakunnalta muutto
sk-kasvatuspäällikkö
Turunen Veikko 19.7.1909 Piskola työmies
jäsen 1940 -
KP Tynkkynen Yrjö 2.11.1895 Sääminki Piskola maataloustyönjohtaja
jäsen 1937
sk-stm
Ukkonen Einar 20.9.1895 Ruokola
jäsen 1919 – 22
KP Ukkonen Ferdinand 4.8.1910 Montola mv
jäsen 1930 –
kuoli 1936
Ukkonen Juho 29.3.1908 Montola mv
jäsen 1924 –
KP Valkonen Ilmari 25.8.1911 Ollinmäki työmies
jäsen 1931 – 32, 1936 - 37
Vanhanen Evert 4.7.1904 Ollinmäki maanviljelijä
jäsen 1931 - 39
sk-stm
Venäläinen August 19.4.1896 Pitkälahti räätäli
jäsen 1919 – 22
KP Venäläinen Eetu 15.7.1902 Pitkälahti talollisen poika
jäsen 1919 – 29
Venäläinen Eino 18.10.1924 Pitkälahti talollisen poika
jäsen 1941 -
Venäläinen Juho 11.7.1903 kk
ylikonstaapeli
jäsen 1932 –
esikunnan jäsen 1942 - 44
paikallispäällikön sijainen
sk-alikersantti
KP Venäläinen Otto 14.10.1889 Pitkälahti mv kannattava jäsen
Venäläinen Vilho Otonpoika 5.8.1914 Pitkälahti mylläri varastonhoitaja
jäsen 1937 -
Venäläinen Viljam 10.10.1898 Pitkälahti maanviljelijä
jäsen 1918 -
is-joukkjoht
sk-alikersantti
KP Vesalahti Leo 11.8.1920 Puumala Hauhala kaupanhoitaja
jäsen 1940 -
Viholainen Aatto 23.6.1925 kk postinkantaja
jäsen 1942 –
kaatui 1944
KP Viholainen Albin 4.7.1891 Hirvensalmi Mikkeli poliisikonstaapeli
jäsen 1922 –
Viinikainen Urho 16.6.1921 kk liikeapulainen
jäsen 1940 - 41
Vilhunen Aukusti 14.8.1898 Rautalampi kk Mikkeli Hamina palkantarkastaja
Väisänen Hugo 29.12.1922 Väätämö mv
jäsen 1940 -
KP Väänänen Albin 2.2.1894 Nurhola työmies
jäsen 1919 – 22
Väätämöinen Albin 1.2.1902 Nurhola talollisen poika
jäsen 1918 – 22
Väätämöinen Jaakko 24.7.1898 Nurhola maanviljelijän poika
jäsen 1918 – 22
Väätämöinen Taavetti 30.6.1886 Nurhola mv jäsen 1921 -
kannattava jäsen
Väätämöinen Ville 14.5.1895 Hauhala mv
jäsen 1921 -
Väätämöinen Viljam 29.3.1891 Nurhola talollisen poika
jäsen 1918 – 22
KP Wahlgren Bertel 23.10.1897 Mikkeli lakitieteen ylioppilas
Äijäläinen Pekka 7.2.1864 Mikkeli Huttula rakennusmestari
jäsen 1919 – 21

Anttolan naiset sodassa

(lotat, sairaanhoitajat, apusisaret, sotilaskotisisaret, työvelvolliset)
Ahlfors Matilda 1873
Aholainen Lyydia 1895
Aholainen Olga 1902
Ahvenainen Aino Ester 1918
Ahvenainen Aino Liisa o.s. Kontio 1919
Ahvenainen Elvi
Ahvenainen Martta 1904
Ahvenainen Sivi o.s. Montonen 1922
Antinlahti Eine
Einämö Ella o.s. Kontio 1926
Ervola Ilmi o.s. Korpikallio 1909
Frantti Leena o.s. Pienimaa 1930
Haikarainen Aili o.s. Parkkinen 1914
Halinen Aili o.s. Montonen
Halinen Aili o.s. Parkkinen 1921
Harinen Sirkka o.s. Anttila
Heiskanen Lulu o.s. Pyrhönen 1925
Himanen Sisko o.s. Ripatti 1917
Hirvonen Tyyne 1919
Hongell Aune o.s. Ollikainen
Hotti Leena lotta
Hukkinen Aini
Hukkinen Helmi 1895
Huuhka Alina
Huotari Elli Marjatta o.s. Pulkkinen 1921
Hynninen Hilma o.s. Hänninen 1911
Hämäläinen Annikki 1921
Hämäläinen Vieno Helvi o.s. Kokko 1924
Hänninen Tilda 1909
Härkönen Anja o.s. Kurvinen 1923
Härkönen Hilja 1891
Ikonen Ada
Ikonen Airi o.s. Huhtinen
Ikonen Elli
Ikonen Hanna
Ikonen Saima Maria (Saimi) o.s. Parkkinen 1912
Issakainen Hanna 1881
Jokinen Elli
Jussilainen Helena 1916
Järvinen Taimi 1890
Kakkonen Aino Dagmar
Kakkonen Aino Maria o.s. Kiiski 1925
Kakkonen Laina 1919
Kakkonen Mirjam 1900
Kilkki Anni 1895
Kilkki Marja
Koho Hilda o.s. Pettinen
Kolehmainen Bertta 1925
Kontio Aune 1919
Kontio Eila
Kontio Maria
Korhonen Hilja Helena o.s. Leskinen 1909
Korhonen Rauha o.s. Ikonen 1924
Korpikallio Aili o.s. Laaksola 1908
Korpikallio Lilja Maria o.s. Laukkanen 1918
Korte Ilmi 1901
Koskinen Kaisa
Kälviäinen Anna 1906
Kärkkäinen Elsa 1905
Lahnasalo Aino
Lampinen (Alli) Alina o.s. Vänskä 1890
Lampinen Anna o.s. Ahonen 1911
Lampinen Eedit
Laukkarinen Hilma 1896
Lautiainen Rauha Siviä o.s. Sarvelainen 1917
Lehkonen Aili 1900
Lehkonen Anni 1892
Lehkonen Eila 1923
Lehkonen Elsa 1897
Lehkonen Hilda
Lehkonen Olga 1901
Lehto Anna o.s. Hänninen 1922
Leinonen Maria
Leinonen Sirkka-Liisa 1918
Leppänen Aino o.s. Paukku 1919
Liimatainen Lyyti
Lindström Vivi 1915
Luomanperä Elli o.s. Kääriäinen 1921
Lyytikäinen Kaarina o.s. Riipinen 1927
Manninen Mimmi 1876
Montonen Enni Kaarina
Montonen Ida 1900
Montonen Hilma o.s. Tiusanen 1915
Montonen Siiri lotta
Montonen Toini o.s. Marttinen 1908
Montonen Tyyne 1901
Mutanen Tilda
Mölsä Aino Elina 1876
Nieminen Helmi 1889
Nieminen Sanni 1925
Noponen Aino
Noponen Esteri 1907
Noponen Milja
Noponen Lempi Maria o.s. Pulkkinen 1916
Noponen Olga 1896
Noponen Tilda
Nurhonen Aina
Nurhonen Elsa
Nurhonen Hanna
Nurhonen Lyyli
Ollikainen Marjatta 1917
Ollikkala Jenny
Paasonen Aune o.s. Mäenpää 1910
Parkkinen Aili 1924
Parkkinen Eeva o.s. Häyrinen 1931
Parkkinen Lempi o.s. Kärnä
Parkkinen Lyyli
Pastila Kerttu Kyllikki
Pastinen Laila
Peltola Rauni o.s. Ahlfors 1912
Penttinen Aune Olga Alina o.s. Pulkkinen 1918
Pettinen Aili o.s. Mutanen 1924
Pettinen Anna o.s. Rahikainen 1910 (sisar Kerttu Rahikainen s.1913 Anttola kuoli Mikkelin pommituksissa 5.3.1940)
Pettinen Lyydia
Piekäinen Elsa Aino o.s. Pääkkönen 1920
Pienimaa Aili o.s. Lehkonen 1900
Pienimaa Elsa o.s. Kärkkäinen 1905
Pienimaa Maija 1927
Pulkkinen Kirsti o.s. Tiihonen 1917
Pylkkänen Rauni o.s. Saari
Pyrhönen Aino 1908
Pyrhönen Anna Lyyli o.s. Parkkinen 1905
Pyrhönen Heta 1891
Pyrhönen Ida 1891
Pyrhönen Tyyne o.s. Häkkinen 1908
Raitala Dagmar (Dagi) o.s. Hämäläinen 1895
Rantasalo Irja
Rantasalo Kerttu o.s. Ruhanen 1899
Rikkilä Hilja
Roponen Liisa o.s. Ollikainen 1912
Ruhanen Elsa 1885
Ruuskanen Elsa o.s. Ollikainen 1904
Saarelma Lyyli 1918
Salminen Martta 1889
Sihvonen Agata o.s. Hänninen 1859
Siiskonen Eeva
Taivalantti Tyyne o.s. Pylkkänen 1916
Teräs Kirsti o.s. Korpikallio 1915
Tiihonen Irja
Tiusanen Helmi o.s. Väisänen 1900
Torniainen Hilja o.s. Kiiski 1927
Turunen Elisabet 1896
Turunen Betty 1896
Uikkanen Anna o.s. Himanen 1921
Vauhkonen Lempi
Venäläinen Elvi o.s. Ahvenainen 1911
Venäläinen Helvi o.s. Mutanen 1927
Venäläinen Toini o.s. Ahtiainen 1911
Viholainen Jenny o.s. Ahlfors
Vilhunen Irma 1922
Viskari Impi 1928
Väisänen Helmi 1900
Väätämöinen Anna Lyydia 1912
Väätämöinen Ella Emilia 1918
Väätämöinen Tyyne Maria 1909


Anttolan Sotilaspoikain kyläosastojako vuoden 1942 lopussa

Kirkonkylä

johtaja Taisto Toivakainen
1 Pienimaa Jussi Tapio
2 Pienimaa Ossi
3 Pienimaa Kauko
4 Kilkki Kalevi
5 Ollikainen Osmo
6 Pienimaa Matti
7 Aalto Kalle
8 Harmoinen Aarne
9 Karhunen Veli
10 Ollikainen Yrjö
11 Heikkinen Teuvo
12 Ruokolainen Matti
13 Kontinen Aatto
14 Itkonen Aarne

Kähkölä

johtaja Lauri Ikonen
1 Siiskonen Juha
2 Siiskonen Timo
3 Ripatti Taisto
4 Toivakainen Kauko
5 Väisänen Veini
6 Pylkkänen Jaakko
7 Pylkkänen Veikko
8 Hukkinen Pentti

Nurhola

johtaja Kalevi Ollikainen
1 Korhonen Pentti
2 Salo Antti
3 Kontio Erkki
4 Parkkinen Teuvo
5 Pesonen Erkki
6 Korhonen Erkki
7 Montonen Pentti
8 Pesonen Jaakko
9 Parkkinen Erkki

Ylivesi-Pulkkila

johtaja Paavo Parkkinen
1 Pasonen Veikko
2 Laurila Arvo
3 Pulkkinen Tauno
4 Tiusanen Kauko
5 Laamanen Tauno
6 Pulkkinen Einari
7 Ikonen August

Pitkälahti

johtaja Olavi Tiusanen
1 Kilkki Lauri
2 Kilkki Mauno
3 Pylkkänen Veikko
4 Auvinen Paavo
5 Auvinen Teuvo
6 Arokallio Osmo
7 Tiusanen Tauno

Hauhala

johtajat Kauko Väätämöinen ja Veini Kontinen
1 Salonranta Jouko
2 Muhonen Reino
3 Rantalainen Aimo
4 Kurvinen Erkki
5 Kurvinen Veini
6 Salonranta Eino
7 Pettinen Toivo
8 Pulkkinen Viljo
9 Pulkkinen Niilo
10 Ukkonen Veikko
11 Kurvinen Arvi
12 Väänänen Eero
13 Ikonen Timo
14 Rantalainen Jorma
15 Sinisalo Osmo
16 Hyvönen Onni

Lisäksi vuosina 1943 - 1944 liittyneitä jäseniä:

Görman Viljo kk
Hulkkonen Taisto kk
Härkönen Huugo Hauhala
Ikonen Ensio Saukonsalo
Kivistö Kaarlo Nurhola
Koistinen Seppo kk
Kontinen Lauri kk
Kuisma Martti kk
Noponen Arvi kk
Noponen Martti kk
Pettinen Viljo kk
Pietikäinen Kauko Pitkälahti
Pulkkinen Taavi Pitkälahti
Pylkkänen Aaro kk
Sarvelainen Martti kk
Tissari Lauri Saukonsalo
Tiusanen Taisto Ylivesi
Jäsenenä 1941:
Pyrhönen Teuvo
Wahlgren Otto