keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tervetuloa teatteriin!


Savolaishuumoria Anttolan koululaisille ja koulunsa jo käyneille

 

Mikkelin teatteri esittää Lyhyt oppimäärä savolaisuudesta -näytöksen tiistaina 19.5.2015 klo 18 Anttolan yhtenäiskoulun juhlasalissa. Anttolaan teatteriesityksen tuottaa Anttolan Maa- ja kotitalousseuran kotiseutujaosto. Anttolan koululaisille tarjotaan vapaapääsy esitykseen, aikuisille liput maksavat 10 euroa. Lippuja myydään ovelta, käteismaksu. Esityksen kesto on noin 50 minuuttia.
 
Esityksen on ohjannut ja käsikirjoittanut Ilkka Korhonen. Rooleissa nähdään Jimmy Asikainen , Reino Lämsä, Tuomas Turkka, Markku Savolainen, Vintte Viitanen ja Arvo Kuittinen.
Tervetuloa nauttimaan savolaisesta huumorista!

 Anttolan Maa- ja kotitalousseuran kotiseutujaosto edistää kotiseutu- ja kulttuurityötä entisen Anttolan kunnan alueella. Savolaisuudesta kertovan teatteriesityksen tuottaminen Anttolaan on yksi osa paikalliskulttuurin tuntemuksen edistämistä. Kotiseutujaoston toiveena on, että vanhemmat innostaisivat lapsiaan teatteriin. Nyt esitys tuodaan vielä lähelle, omalle koululle, ja koululaiset pääsevät ilmaiseksi katsomaan. Kynnystä teatteriin on siten madallettu monella tavalla. Teatteriesitykseen ovat kaikki tervetulleita!

 Anttolan yhtenäiskoulun kanssa yhteistyö kotiseutu- ja kulttuuriasioissa on luonteva tapa kotiseutujaoston toimintaa. Pari vuotta sitten Anttolan Maa- ja kotitalousseura ry:n kotiseutujaosto järjesti Tämä on meidän Anttola -kulttuurikilpailun yhteistyössä Anttolan yhtenäiskoulun kanssa. Kulttuurikilpailussa haluttiin saada nuorten näkemyksiä Anttolasta sekä ylipäätänsä koululaiset miettimään, millainen Anttola oikein. Kilpailutöiksi saatiin upeita piirustuksia ja kirjoituksia. Kotiseutujaosto palkitsi parhaimmat työt raha- ja tuotelahjoin ja kaikki koululaiset jäätelöillä.

 Lisätietoja: Anttolan Maa- ja kotitalousseuran pj Eila Leppänen, 040 835 7109

Anttolan Maa- ja kotitalousseuran kotiseutujaoston pj Paavo Barck, 0400 755 420

Anttolan Maa- ja kotitalousseuran ja kotiseutujaoston sihteeri Taina Harmoinen, 050 350 3685