torstai 16. elokuuta 2012

Kyydityksistä ja odotuksista

Tänä lukuvuotena aloitamme koulupäivät ulkoilmassa. Myös kuljetuksessa olevat oppilaat kokoontuvat kouluun tultuaan isojen pihalle, jossa valvonta klo 7.45 alkaen. Klo 8.00 toinen valvoja noutaa pienet oppilaat omalle pihalleen. Kaikki oppilaat tulevat sisälle vasta klo 8.15 kellojen soitua. Tarkistetaan tilanne kelien huonontuessa.

Muistattehan vanhemmat, että kaikista kyyditysmuutoksista tulee ilmoittaa sekä liikennöitsijälle että kouluun mahdollisimman ajoissa. Koululla on valvontavastuu kyyditysoppilaiden ohjaamisesta iltapäivällä kuljetuksiin ja silloin syntyy turhaa hämminkiä, mikäli kuljetuksessa oleva oppilas ei ilmaannu lähtöpaikalle tai ilmoittaa itse lähdön hetkellä jättäytyvänsä pois kyydistä. Vain huoltaja voi ilmoittaa muutoksista ja muistattehan, että kaupungin kustantama älykortti on tarkoitettu koulumatkojen kulkemiseen.

Antoisaa kouluvuotta ja oppimisen iloa jokaiseen perheeseen!